Avointa väylää oikikseen

Avointa väylää oikikseen

Päästyäni kevään 2016 haussa opiskelemaan oikeustieteelliseen avoimen väylän kautta, on moni halunnut tietää miten se tapahtui ja minkälainen prosessi oli kyseessä. No, se vaati sinnikkyyttä, päämäärätietoisuutta, hyvät istumalihakset, paljon kahvia ja vähintäänkin 40 000 sivun lukemista.  Sivumäärä tulee kaavasta: 60 opintopistettä x 180 sivua/opintopiste x 3 lukukertaa/tentti + parit kolmet uusinnat. Aikaa kului minulla 6 vuotta, jossa oli kaksi välivuotta. Koska eteneminen ja opiskelutavat ovat hyvin yksilöllisiä, olen kuvannut minun subjektiivisen kokemukseni siitä kuinka suoriudutaan avoimen väylän kautta opiskelemaan oikeustiedettä. 

Juristin ura ja opiskelu oikiksessa eivät ole olleet mikään nuoruuden unelma. Halusin hammaslääkäriksi lukiolaisena, mutta matikan taidot eivät riittäneet ja minusta tuli historian ja yhteiskuntaopin opettaja. Tie oikeustieteelliseen lähti siitä, että halusin vahvistaa aineenhallintaa opettaessani lukion lakitiedon kurssia. Ensimmäinen suorittamani kurssi oli professori Jukka Kekkosen oikeushistorian kurssi, joka oli sen verran mielenkiintoinen, että päätin ottaa toisenkin kurssin oikeustiedettä avoimessa. Kolmannen kurssin jälkeen alkoikin jo riippuvuussuhde muodostua ja janosin aina vain uusia kursseja. Itselläni oli siis jonkinlainen kumuloituva kiinnostus oikeustieteeseen. Avoimessa opiskelu mittaakin hyvin kiinnostusta ja motivaatiota, koska prosessi on sen verran vaativa, ettei sitä jaksa, jollei tosissaan sitä halua.

Aika pian aloin pohtia mahdollisuutta hakeutua opiskelemaan avoimen väylän kautta nimenomaan Helsingin yliopistoon. Pidin ajatuksen visusti salassa, mutta pyrin varalta tekemään mahdollisimman hyviä suorituksia. Mahdollisessa hakuvaiheessa arvosanani piti olla riittävän korkeat. Valitsin vain Helsingin yliopiston järjestämiä kursseja. Jonkin verran täytyy olla myös suunnitelmallisuutta opinnoissa, ja täytyy muistaa, ettei muiden yliopistojen kursseja lasketa Helsingin yliopiston väylähaussa mukaan. 

Työn ohessa pari kuuden opintopisteen suoritusta lukuvuodessa oli realistinen minulle, jotta sain tarpeeksi hyvät arvosanat. Kuitenkin jouduin joitakin kursseja uusimaankin. Arvosanatavoitteena oli aina 4 tai 5. Toki joukkoon jäi kolmoset hallinto-oikeudesta ja oikeussosiologiasta, jota inhosin aluksi, mutta josta sain opettajan työhön ja omaan maailmankuvaani valtavasti virikkeitä, eli kait sitä lopulta voisi rakkaudeksikin kutsua. Eteneminen on varmasti hyvin yksilöllistä ja riippuu todella paljon elämäntilasteesta. Itse en olisi voinut töiden ja luottamustehtävien ohessa juurikaan enempää tehdä. Itseäni helpotti se, että opinnoista sain apua työhöni, eikä opiskelu ollut mitenkään työstä irrallinen harrastus.

Pari kurssia pääsin suorittamaan Lahdessa, mutta pääasiallisesti matkustin iltaisin Helsinkiin luennoille. Kurssimaksut ja matkustaminen Helsinkiin vaativat jonkun verran rahaa, mutta muita kustannuksia ei opiskelusta tullut. Kirjoja ei tarvinnut ostaa.

Tietyssä pisteessä ongelmaksi tuli löytää kursseja, joita en ollut suorittanut. Kun olin kahlannut avoimen yliopiston kurssit läpi, hain erillistä opinto-oikeutta yliopistolta ja sitä kautta suoritin yhden kurssin. Ensimmäisen kerran hain sisään 2015, mutta silloin eivät vielä arvosanani riittäneet, vaikka ne olivatkin yli vaaditun 3,75:n.  Keväällä 2016 vaadittava opintopisteiden määrä tippui 60:stä 55:n, mutta vaadittu 3,75 keskiarvoraja säilyi, jotta hakukelpoisuus täyttyy.  Tiedekunnan sivuilla on tarkemmin kelpoisuusvaatimuksista ja selkeät hakuohjeet.

Muistiinpanoja oikeussosiologian tenttikirjasta. Kyseessä taitaa olla Pierre Bourdiun teoria oikeudellisella kentällä käytävästä valtataistelusta, jos nyt muistan oikein. Opiskellessa tein paljon erityisesti käsitekarttoja ja muistiinpanoja, jotka auttoivat hahmottamaan joskus aika hankaliakin teoreettisia rakennelmia.

Keskiarvoraja on korkea, eikä sitä ole todellakaan helppo saavuttaa. Luin kaikkiin tentteihin kolme kertaa kirjat läpi. Käytän muistelutekniikkaa, joka on hidas mutta tehokas.  Ensimmäisen lakikirjatenttini valtiosääntöoikeudessa mokasin totaalisesti, koska en osannut toimia lakikirjan kanssa ollenkaan.  Avoimessa opiskellessa ei saa niin paljon ohjausta kuin yliopistolla ja asiat oppii yrityksen ja erehdyksen kautta.

Yksi avoimen väylän ongelma on opintojen epäjohdonmukaisuus ja sattumanvaraisuus. On otettava niitä kursseja mitä sattuu olemaan tarjolla ja mihin pääsee. Näin opintojen eteneminen ei ole välttämättä loogista. Jos suunnittelet kokeilevasi avoimen väylää, niin kannattaa aluksi suorittaa oikeushistoria ja valtiosääntöoikeus. Minun mielestäni sitovat yhteen muita kursseja ja tukevat oppimista myöhemmin.

Vaikka kursseilla tutustuu ihmisiin jonkin verran, niin opiskelu oli tosi yksinäistä ja vaatii todella paljon aikaa ja vaivaa. Olen ”asunut” varmasti viikkokausia Lahden kaupungin kirjastossa lukiessani tentteihin. Kahvilan rouvat ovat tulivat tutuiksi, luulivat jossain vaiheessa, että olen töissä kirjastossa. Avoimen kursseilla opiskelija-aines on kauniisti sanottuna varsin heterogeenistä, mutta äkkiä joukosta löysi muut tavoitteelliset opiskelijat.

Usko meinasi loppua aina välillä. Kerran jo luovutinkin, mutta välivuoden jälkeen innostuin uudestaan.  Toinen pakollinen välivuosi tuli, kun minulla oli niin paljon opetettavia tunteja, ettei aika riittänyt opiskelulle. Monet kerrat olen kieltäytynyt viikonloppumenoista. Liikuntaa olen pyrkinyt harrastamaan, koska hyvä fyysinen kunto auttoi jaksamaan työn ja opiskelun. Hattu niin korkealle kuin sen vain saa niille perheen äideille ja isille, jotka käyvät töissä ja suorittavat avoimen väylän maratonin. Perheen ja ystävien tukea tarvitaan. Itselleni tärkeässä roolissa on ollut äiti, entinen työkaverini Marko sekä Oulun serkku aviopuolisonsa kanssa, jotka osasivat valaa uskoa, kun se itseltä loppui.

Sisäänpäätyäni ensimmäisten kurssien suorittaminen ei ole ollut vaikeaa, vaikka esseitä palauttaessani olin varma epäonnistumisesta. Omasta mielestä huonoillakin suorituksilla on tullut hyviä arvosanoja. Tahkoessa arvosana orientoituneesti avoimella väylällä on ilmeisesti oppinut opiskelumallin, joka kantaa nyt hedelmää. Pitää toivoa, että se kestää. Omasta mielestä avoimen väylä on valmistanut minua hyvin opintoihin. Tehdessäni opintoja avoimessa sain varmuutta siitä, että ala tuntuu minulle oikealta, eikä jättäytyminen opintovapaalle ja uuden elämän aloittaminen, tuntunut vaikealta. Tätä halusin.

Olen lukenut kerran pääsykokeisiin, viime keväänä, kun alkoi usko loppua siihen, että pääsen avoimen kautta sisään. Pääsykokeisiin valmistautumisesta tiedän sanoa, ettei onnistu, jos on töissä. Piste. Yritin kyllä tosissani, joten pystynen vertailemaan pääsykoesuoritusta ja avoimen väylän suoritusta. Jos avoimen väylä on maraton, niin pääsykoe on sadan metrin pikapyräys. Pääsykokeessa täytyy olla yhdessä kokeessa täydellinen ja avoimen väylän reitissä 10 kokeessa tosi hyvä. Pääsykoe on armoton, eikä se salli virheitä. Avoimen väylässä voi epäonnistuakin välillä, mutta tahkoa pitää jaksaa pyörittää lopputtomalta tuntuva aika.

Kuvittelin ennakkoon, että päässä alkaa ilotulitus, kun pääsen sisään. Hetken koittaessa ei tuntunut miltään. Kun kuukausi opintojen alkamisesta oli kulunut ja istuin rikosoikeuden luennolla yhtäkkiä mieleeni tuli: ei voi olla totta – nyt olen täällä Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa. Silloin teki mieli tuulettaa.