Miksi olen opiskellut koko elämäni?

Siitä, kun seitsemän vuotiaana aloitin koulun, olen oikeastaan aina opiskellut jotain. Työelämässä ollessani on muutamia vuosia, etten ole suorittanut avoimessa yliopistossa mitään, mutta sillonkin olen käynyt ammattiini liittyvässä koulutuksessa. 

Jo lukiossa otin maksimi määrän kursseja ja maisterintutkintooni sisältyy 244 opintoviikkoa, kun 180 olisi pitänyt olla. Valmistumisen jälkeen ole opiskellut avoimessa teologiaa, markkinointia, uskontotiedettä, erityispedagogiikkaa, filosofiaa ja oikeustiedettä, muistaakseni. Opiskelu on ollut enemmän harrastus kuin päämäärä tietoista. Joskus olen miettinyt mitä kaikkea olisin saanut aikaan, jos olisin opiskellut järkevästi ja johdonmukaisesti. Tosin intuitio ja intohimo ovat varmaankin ne eväät, joilla olen jaksanut aina innostua uusista opiskeltavista asioista. Teologian olen suorittanut saadakseni uskonnon opettajan pätevyyden. Kun aloitin syksyllä 2016  toisen maisterin tutkinnon, oli taas hirveä halu opiskella kaikkea mahdollista ja olen joutunut pidättelemään itseäni, etteivät opinnot hajoa liikaa.

Miksi sitten olen nähnyt tämän vaivan? Olen aina ollut utelias ja tiedonjanoinen. Mallia olen saanut erityisesti omalta isältä, joka on seurannut ajankohtaisia asioita aktiivisesti ja lukenut. Tosin aikuisena kaunokirjallisuuden lukeminen on jäänyt vähemmälle. Nykyään kuuntelen enemmän äänikirjoja kuin luen niitä. Tosin luen tenttikirjoja päivät, joten vapaa-ajalla ei ihan ensimmäisenä ole mielessä lukeminen. Lapsuudesta muistan, kun katsoimme isän kanssa luontodokumentteja ja Silkkitien historiasta kertovaa sarjaa. Luin lapsena todella paljon, mutta en ikinä ns. tyttökirjoja, ja aloin jo varhain lukemaan kotiimme tullutta Hesaria. Sain myös hoitaa itse omia asioitani. Aikuisena en voisi kuvitellakaan, että joku muu hoitaisi auton huollot, asuntoon tai rahaan liittyvät asiat. Kun alan tekemään jotain, haluan aina ymmärtää mistä on kyse. Kyselen paljon ja usein tyhmiä kysymyksiä.

Koulusta en muista pidinkö siitä erityisemmin vai en, mutta sen muistan, että halusin oppia. Kaikki aineet eivät kiinnostaneet yhtä paljon. Äidinkieli oli inhokki ja muutenkaan en erityisemmin pitänyt kielistä, vaikka ne ovat tärkeitä oppiaineita. Vajavaisen kielitaitoni olenkin pääasiassa oppinut muualla kuin koulussa. Pidin peruskoulussa matematiikasta, mutta lukion pitkä matikka tappoi kiinnostuksen luonnontieteisiin. Reaaliaineita rakastin ja niiden opiskeleminen oli minulle aina helppoa. Jo lapsuudessa hankitut yleistiedot tietysti helpottivat. Erityinen rakkaus minulla on ollut karttoihin.  

Nautin itseni haastamisesta. Nautin myös siitä, kun saan testata taitojani tenteissä. Vaikka lukeminen on usein puuduttavaa ja tylsääkin, niin siitä huolimatta kirjastossa kirjojen kanssa kyhjöttäessä olen oman mukavuusalueeni ytimessä. Saan tyydytystä siitä, että ympärilläni oleva pirstaleinen maailma jäsentyy hankkimani tiedon kautta. Olen jonkinasteinen kontrollifriikki ja tieto auttaa minua pitämään ympärilläni tapahtuvat asiat järjestyksessä. Toinen mikä piiskaa minua on kunnianhimo, halu pärjätä ja osoittaa osaamista. Luulen, että jälkimmäine piirre johtuu jokseenkin ikävästä peruskoulu- ja lukioajasta, jolloin sain kuunnella vähättelyä ihan riittämiin. Olen aina ollut koulussa hyvä, en loistava, mutta hyvä. Lukion abivuotta aloittaessa rinnakkaisluokalla ollut tyttö tuli kysymään minulta, että miten olen abien joukossa, että enkö jäänytkään luokalle. Tuolloin ei vielä ollut luokatonta lukiota. Minulla oli 8,5 keskiarvo, joten en nyt mitenkään kiikkunut selviämisen rajamailla. Tuosta kysymyksestä on jäänyt elinikäinen piiskuri minulle, aina kun ei jaksa tai huvita, niin kaivan lisävoimia tuolta B-luokan neidiltä M.

Toinen koti, Alexandrian lukusali.